
SuomiFutis.fi lanseerattiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2010. Pääpaino oli isolla tilastoalueella, joka kattoi A-maajoukkueen ja Veikkausliigan täydelliset tiedot. Lukijamme kaipasivat kuitenkin lisää aktiivista uutispäivitystä, johon resurssimme eivät tuolloin millään riittäneet. Tästä syystä päätimme elokuussa 2010 laittaa sivustomme tauolle.
Elokuussa 2011 SuomiFutis.fi lanseerattiin uudestaan – tällä kertaa entistäkin täyteläisempänä. Muutimme uutissivustomme ilmeen täysin ja kasvatimme tarjontaamme . Edelleen löydät meiltä ainutlaatuisia poimintoja ja tilastopohjaisia uutisia. Tauon käytimme hyväksemme laatimalla sivustolle uuden uutiskonseptin, jonka ansiosta kykenemme palvelemaan kaikkien lukijoittemme tarpeita. Palautettanne on siis kuunneltu, mutta otamme sitä totta kai edelleen vastaan.
Tiimimme käsittää tällä hetkellä seitsemän henkeä. Vastaavan päätoimittajan tehtäviä hoitavat Pekka Franck ja Jussi Franck. Sivuston taustalla toimii urheilutilastointiin erikoistunut yritys Sport Statistics FC Oy, jonka asiakkaisiin kuuluvat lajiliitot, urheiluseurat sekä maan suurimmat tv- ja mediayhtiöt.
Lukijakasvu on ollut uuden lanseerauksen jälkeen huimaa. Vuoden 2012 alussa SuomiFutis.fi-sivustolla on kasassa jo noin 30.000 eri viikkolukijaa sekä 300.000 sivulatausta kuukaudessa. Yhdessä sisarsivustojemme SuomiKiekko.fi ja RacingNewsFlash.com kanssa tarjolla on mainostajille paketti, jolla saat kuukausittain näkyvyyttä yli 1,1 miljoonan sivulatauksen verran. Lue lisää mainostusvaihtoehdoista täältä!
Kun sinulla on meille asiaa, ota rohkeasti yhteyttä!